Lentoapu-v-white-kopi.png

Milloin minulla on oikeus korvaukseen?

Jotta olisit oikeutettu korvaukseen, seuraavien neljän ehdon on täytyttävä:

  1. Lento on ylibuukattu (ylivarattu), myöhästynyt tai peruttu tai sinulta on evätty pääsy lennolle tilanteessa, jonka syntymisen voidaan katsoa olevan täysin lentoyhtiön vastuulla. Lennolle pääsyn epäämisen on tapahduttava ilman hyväksyttävää syytä, eli se ei voi johtua esimerkiksi passin, viisumin tai muun voimassa olevan matkustusasiakirjan puuttumisesta.

  2. Saavut määränpäähäsi yli 3 tuntia aikataulun mukaista saapumisaikaa myöhemmin. Määränpääksi luetaan se määränpää, joka käy ilmi varausvahvistuksestasi.

  3. Koko matkalla on oltava yksi varausnumero, jotta myöhästyminen voidaan laskea lopullisen määränpään perusteella. Jotkut internetin välityksellä lippuja myyvät tahot jakavat asiakkaansa matkan useammalle varausnumerolle (PNR-koodille). Tällaisessa tapauksessa oikeutta korvaukseen lopullisen määränpään perusteella ei välttämättä ole.

  4. Matka tehdään EU-maan lentoyhtiöllä tai se alkaa EU:n alueelta.
Esimerkki:
Lennät Suomesta Yhdysvaltoihin EU:hun tai EU:n ulkopuolelle rekisteröidyllä lentoyhtiöllä. Sinulla on välilasku vaikkapa Amsterdamissa tai Abu Dhabissa, ja myöhästyt välilaskun aikana jatkolennoltasi. Koska molemmilla lennoillasi on sama varausnumero ja matkasi on alkanut Euroopasta, sinulla voi olla oikeus korvaukseen, vaikka myöhästyminen tapahtuisi vasta Euroopan ulkopuolella.

Toisessa esimerkkitapauksessa lennät Yhdysvalloista Eurooppaan, ja lentosi myöhästyy tai perutaan. Jotta voit olla oikeutettu korvaukseen, lentoyhtiön on oltava eurooppalainen.

Jos edellä olevat neljä ehtoa täyttyvät, sinulla voi olla oikeus korvaukseen.

Lentoapu selvittää lentosi tapahtumat ja ilmoittaa, voitko saada korvauksen.

Epäröitkö korvaushakemuksen lähettämistä? Syötä lentosi tiedot laskuriimme täällä!

Lentomatkustajan oikeudet Milloin minulla on oikeus korvaukseen?